Yhteenvetoa: arvosanaksi “ihan kiva 8,5″
11.2.2010
Tänään siis loppui leirin virallinen osuus ja jäljellä olisi vielä pari päivää Arabiemiraateissa. Tässä vaiheessa voisin kuitenkin tehdä yhteenvetoa tapahtumasta.
Tapahtuman idea oli tutustuttaa eri maista tulevia ihmisiä Arabiemiraatteihin, sekä arabikulttuuriin yleensä. Lisäksi tarjota paikallisille nuorille mahdollisuuden luoda kontakteja ympäri maailman. Näen että näissä tavoitteissa onnistuttiin hyvin, sillä ainakin oma käsitykseni arabialaisesta kulttuurista muuttui matkan aikana paljon. Uusia kavereitakin tuli paljon ympäri maailman, vaikka 12 päivää on melko lyhyt aika tutustua moneen ihmiseen.
Kokonaisjärjestelyille annan arvosanan “ihan kiva 8.5″. Informaatio ei kulkenut missään vaiheessa leiriä edes tyydyttävästi, mutta siihenkin tottui. Ei vaan pidä stressata liikoja.
Leirin fasiliteetit olivat erinomaiset, WCt, suihkut, ilmastoitu partiokeskus toimivat hyvin. Ravintola Danielin kolmesti päivässä toimittama ruoka oli hyvää, mutta ruokalista olisi voinnut vaihdella pari kertaa tai edes päivällisen ja lounaan välillä.
Ohjelma oli erinomaista ja sitä oli paljon, kuten kuvista voi päätelläkkin. Leirillä emme sinänsä tehneet juuri mitään, maiden esittelyjä, sheikin tapaamista ja projektien esittelyitä lukuunottamatta. Monesti päivät kuitenkin venähtivät pitkikisi vierailuilla eripuolilla emiraatteja. Kokonaisuudesta kertoo (kuvieni lisäksi) ehkä se paljon sponsorimme Sheikki oli laittanut tapahtumaan rahaa. Melko luotettavalta taholta kuulin, että leirin kokonaisbudjetti oli noin 5 miljoonaa Dirhamia, eli noin miljoona euroa. Leiriläisiä ja staffia oli yhteensä noin 150henkeä, joten siitä voi jokainen laskea miten 7000e/nokka järjestää matkat + ohjelmaa. Vieläpä maassa missä hinnat ovat Suomea halvempia verotuksen pienuuden ansiosta.
ps. kuulin myös huhua että WOSMin Arabialueen johtaja oli tapaamisessa kysynyt Sheikiltä rahoitusta uuden toimitalon rakentamiseksi Arabialueen partiolaisille. Sheikki vastasi heti että hoitaa asian sen enempää kyselemättä summista tms.
- Lapsukainen pulkkamäessä Mall of Emirates -ostoskeskuksen sisällä olevassa hiihtokeskuksessa.
- Joillekkin metrolla matkustaminen oli uusi asia, toisille ei. Paikalliset ainakin holhosivat siihen malliin että ensikertalainenkaan ei voinnut eksyä :D
- Hän esittelee Kanadasta hankittuja “Suomen kansalliskenkiä” koko porukalle kulttuuri-illassa.
- Auringonlaskukuvat ovat kyllä hienoja.
- Italian edustaja esittelee toogaansa.
- Tarkkaavainen arabiyleisö kansallispuvuissaan.
- Pöydät valmiina illalista varten, mutta missä tuolit?
- Bahrain & Finland :P
- Jokaiselle leiriläiselle jaettiin noin 5kg painoinen kristallivene, (puisen samettipehmuisteisen säilytyskotelon kanssa) “sertifikaattina” leirille osallistumisesta. Muutenkin lerin aikan on kertynyt romua kotiinvietäviksi ihan riittävästi. Kuvassa onnellinen veneenomistaja, tuleva merikapteeni Pär.
- Omar noutamassa omaa kristallivenettään. Veneiden jakamisen jälkeen paikalliset jakoivat yli 45min omia mitaleitaan kääntämättä sanaakaan englanniksi. Siinä meinasi paikallisiltakin jo kärsivällisyys loppua. Enemmän tai vähemmän organisoitu loppuseremonia kesti muutenkin noin nelisen tuntia.










